Harjoittelu aloitetaan hallitusti 1.6.2020

4.5.2020

Pitkään odotettu tieto saatiin hetki sitten, kun Suomen hallitus vahvisti tiedotustilaisuudessaan koronaviruksesta johtuvien kokoontumisrajoitusten purkamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsemme käynnistämään harrastustoimintaa! Toki varovaisuutta ja huolellisuutta noudattaen.

 

Harjoituskalenterin mukaiset vuorot käynnistyvät maanantaina 1.6.2020. Linkki harjoituskalenteriin: www.taekwondonurmijarvi.fi/harjoitusajat

 

Aikaisempina vuosina olemme siirtyneet kesäkuussa kevennettyihin vuoroihin (kaikki aikuiset ja kaikki lapset omissa ryhmissään, tenavat kesätauolla). Pitkää treenitaukoa paikkaamaan haluamme kuitenkin tarjota lähestyvän kesäkuun laajalla treenivalikoimalla. Samalla harjoitusryhmien koot pysyvät maltillisempana kuin yhdistetyissä ryhmissä. Poikkeuksellisesti tänä vuonna harjoitellaan myös heinäkuussa. Heinä-elokuun harjoitustarjonnasta viestitään myöhemmin. Suunnitelmissa on myös harrastajien ilmaisleirit, joita aikataulutetaan loppukesään ja alkusyksyyn.

 

Mitä tarkoittaa harrastustoiminnan käynnistäminen varoivaisuutta ja huolellisuutta noudattaen?
- salille ei tulla, mikäli on sairastunut tai edes pieniä oireita (koskee niin harrastajia, ohjaajia kuin vanhempia)
- salille tultaessa ja salilta lähtiessä harrastajat ohjataan pesemään kädet
- ensimmäisten viikkojen ajan treenit suunnitellaan niin, että lähikontaktia ei oteta ja turvaväleistä pidetään huolta
- kesän treenejä suunnitellaan sää varauksella myös ulkona toteutettaviksi (erityisjärjestelyistä tiedotetaan erikseen)

 

Lisätietoja: Laura Ojanen (p.040 517 8662, laura.h.ojanen@gmail.com)

 

Oli ikävä, nähdään salilla :)